Ensimmäinen viikko Kökarissa on kuitenkin takana. Kuitenkin yllättäin tapahtuneiden asioiden takia takana on suoraan sanottuna saakelin raskas viikko, vaikka kieltämättä olen kyllä myös nauttinut oloistani. Näin kauniissa paikassa on vaikea olla pitkään onneton. Naapurista löytyy lampaita, kulman takana on lehmiä. Bambit juoksee pellolla ja pöllö metsästää ikkunan alla. Vihreät pellot, kukkivat omenapuut, epätasaiset kalliot, kimmeltävä meri ja ylipäänsä koko luonnon kauneus ympärillä muistuttaa siitä, että elämä jatkuu.
Asun kesäkämppikseni kanssa isossa vanhassa omakotitalossa, joka on noin 7km päässä kaupasta, jossa olen töissä. Sain kesäksi paikalliselta mieheltä skootterin lainaan, mikä lyhentää matkaa huomattavasti - nimimerkillä ensimmäisen työpäivän jälkeen sairaslomalle, kun poljin aamulla kaatosateessa pyörällä. Olin jo päättänyt lähteä maitojunalla kotiin, ellei kesämenopeliä olisi saanut järjestettyä. Kaikki tähän asti tapaamani paikalliset ovat olleet ihan älyttömän mukavia ja jo yhteysalukselta asti minusta on pidetty hyvää huolta. Kielitaitokin toivon mukaan alkaa kohentumaan. Ainakin eilen töissä uskalsin jo sanoa kassalla numeroita reippaasti (tietämättä edelleekään meneekö ne edes sinnepäin) ja ymmärsin kokonaisen lauseen ruotsiksi kunhan ensin olin käskenyt asiakkaan puhua hitaasti. Siis todella hitaasti.
Kesäkämppikseni Laura on onneksi ihan huikea tyyppi! Ajatus yhteiselosta kesän ajan ei tunnu näin erakkoihmisellekään ollenkaan pahalta - päinvastoin. Olen päivystänyt viikonlopun yksin talossamme ja alan jo pikkuhiljaa kaipaamaan seuraa. Lauran kanssa ollaan ehditty ihan parissa päivässä tehdä vaikka mitä: vuokrasimme saunan ja kastaudun ensimmäistä kertaa Itämereen, polkupyöräilimme omenatilalle, kävimme eväsretkellä, vierailimme kirpparilla, kävimme katsomassa lampaita ja on makoiltu rantakallioilla auringossa. Ajelin itsekseni yhtenä päivänä toiseen päähän saarta vanhalle kirkolle ja luostarille sekä hakemaan rauhaa meren rannasta. Suurimmaksi osaksi säät on olleet meidän puolella, eikä näin kauniissa paikassa oikein malta jäädä sisälle makoilemaan hyvällä säällä.
Ensi viikolla odotetaan kesäsesongin alkavan ja kymmenen tunnin työpäivät alkavat pyöriä. Töissä on tähän asti olut kuolemanhiljaista, mutta kaikki on mennyt hyvin. Narkolepsia otettiin avoimesti vastaan ja löysin toimistosta tuolin, jossa ottaa tauolla nokoset tarvittaessa. Odotan ihan täpinöissäni jo juhannusta, sillä suuri haaveeni toteutuu ja pääsen katsomaan, millainen on juhannusjuhla ilman kokkoa vaan sen sijaan juhannussalon kanssa. Kovastipa on kehuttu saaristopoikiakin, mutta ei niitä täällä ole näkynyt. Ajateltiin Lauran kanssa ostaa minulle juhannukseksi kirpparilta napatanssipuku ja kalaverkot toivoen, että se elämän vonkale niillä alkaisi löytymään.
