keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Loputon siesta

Mie floppaan. Arvatkaa, kuinka monta kertaa on ollut mielessä kirjoittaa tänne kaikkea kivaa, mitä elämässä on tapahtunut? Etenkin IL viimeisimpien narkolepsia-juttujen jälkeen on mielessä ollut kirjoittaminen myös niistä ei-niin kivoista asioista, jotka tapahtuu kulissien takana. Toisaalta haluan pitää tämän blogin kanavana pitää kiinni elämän positiivisuudesta ja toivosta.

Mielessä on ollut oikeastaan yhtä sun toista kivaa tekemistä. Ei vaan jaksa. Minun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että selviän kunnialla kouluun. Nukun päivän luennot ohi ja raahaudun kotiin nukkumaan. Viimeisen kuukauden ajan päivät ovat loppuneet jo viimeistään seitsemän aikaan illalla, kun en pysy hereillä. Katapleksia on ollut viime aikoina myös niin vahvasti kuvioissa, että välillä hirvittää nauraa.

Siinäpä se on viime päivien elämä tiivistettynä. Totesinkin eräänä päivänä vain hengailevani omassa elämässäni - vähän niinkuin seuraisi vaan, miten se kulkee päivä päivältä oikeasti elämättä sitä. Elämä on oikeasti kivaa ja hyvää, ei siinä valittamista ole. Harmittaa vaan tämä käsittämätön väsymys, kun haluaisi olla aikaansaava ja ahkera. Ja nauraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti