perjantai 14. lokakuuta 2016

Kulttuurilomaa

Terveisiä Sloveniasta! Täällä suunnalla maapalloa kaikki hyvin: ihmiset on ystävällisiä ja kaupunki on äärettömän kaunis. Ollaan juostu pää kolmantena jalkana ympäriinsä näkemässä vähän kaikkea ennen koulun alkua. Tänään onneksi päätettiin ottaa aamupäivä rauhassa, sillä minun jaksaminen venyy vielä parin päivän tsemppiin, mutta tänään kyllä väsy painaa selvästi. Tuntuu kuin kroppa olisi tosi painava ja pää vähän pehmeänä.


Toissapäivänä etsittiin kissojen ja koirien kanssa keskustasta urbanomatia, josta saa bussikortin, vain huomataksemme, että niitä onkin ollut ympärillä koko ajan. Tiedetäänpähän mitä ensi kerralla etsitään. Täällä kulkee bussit todella hyvin melkein oven edestä minne vaan ja julkinen liikenne on tehty hyvin selkeäksi. Seikkailtiin siis BTC Cityyn tekemään kokopäiväreissu shoppailun maailmaan. Odotin päätyväni suureen ostoskeskukseen, mutta löysin itseni pienestä kauppojen kylästä, jossa yksittäinen ostoskeskus oli vain yksi osa kylää. Ehdittiin ehkä nähdä neljäsosa kaikesta nähtävästä yhden päivän aikana ja iltapäivällä shoppailuhalut oli tehokkaasti kadotettu. Otin päivän aikana unet ravintolassa ruokaa odottaessani, kun uni painoi väkisin silmää istumaan päästessä.


Eilinen päivä kului ulkoilmassa ja Miialla kertyi aktiivisuusmittariin ennätysmäärä askelia: melkein 30 000 askelta päivässä laskettaneen jo hyötyliikunnaksi? Aamupäivällä kävelimme ihastelemaan suurinta puistoa, Tivolia. Löysimme sattumalta myös urheilukeskuksen, jossa voi harrastaa lajeja oikeastaan laidasta laitaan. Iltapäivällä nousimme hissillä ylös vuorelle Ljubljanan vanhaan linnaan. Jos historiaa voisi opiskella menemällä historian luo, voisi se kiinnostaa minuakin enemmän! Maisemat linnan tornista koko kaupungin ylle taustalle jäävien vuorten kanssa olivat ihan uskomattomia. Kotimatkalla ostimme kasan postikortteja kotiin lähetettäväksi. Illalla kävelimme vielä joen rannalle kynttilöiden valoon ja lämpölamppujen alle juomaan yhdet sivistyneet päivän päätteeksi.


Liekö vaikutusta alkoholilla vai linnan vankiloiden herättämällä mielikuvituksellani, taisin herättää muutkin tytöt yöllä huutaessani apua. Tähän mennessä yöt ovat menneet hyvin varmaan johtuen päivän aktiivisuudesta. Kaiken kaikkiaan paikka on ollut oikein miellyttävä ja olen viihtynyt hyvin. Vielä kun pääsee kouluun asti saattaa alkaa ymmärtämään, että täällä ei ollakaan vaan viikon kulttuurilomalla. Tänä iltana treffaamme todennäköisesti kaksi muutakin vaihto-opiskelijaa, jotka aloittavat maanantaina kanssamme samalla luokalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti