maanantai 20. kesäkuuta 2016

Inspiraatiolettuja

Inspiroiduin tänään. Vähän surettaa, etten heti pystynyt kirjoittamaan ajatuksia ylös, koska ennen iltavuoroa on otettava aamusta kaikki irti ja levättävä. Tämä on siinä mielessä poikkeus sääntöön, ettei tähän sääntöön ole olemassa poikkeuksia.

Aamulla olisi saanut nukkua niin pitkään, kun vaan jaksaa. Heräsin kuitenkin vapaaehtoisesti kahdeksalta aamulla paistamaan itselleni lettuja - koska teki mieli. Siinä kaadellessa epämääräistä taikinaani rasvaiselle pannulle mietin mielessäni, minkälaisen saarnan minulle voisi pitää ruokavaliostani. Nykyään kun tuntuu, että kaikkien pitäisi olla niin fitness ja terveellinen ja syödä vaan sitä rahkaa. Tajusin kuitenkin tekeväni sitä, mitä valitettavan harvoin ehtii tekemään: päästin irti kiireestä ja sanomattomista säännöistä ja elin ihan vaan siinä hetkessä. Nämä hetken on minulle siitä arvokkaita, että silloin pääsen kaikista eniten kiinni omaan minääni.

Hetken aikaa jo olin hiljaa mielessäni pohtinut pitäisikö kaivaa aikanaan personal trainerilta saadut ruokaohjeet ja alkaa tunnontarkasti noudattamaan niitä. Suunnitella syömiset tarkkaan, punnita kanafileestä tietyn kokoisia paljoa, syödä minuutilleen säännöllisesti ja lopettaa herkuttelu. Päästä huikeaan kuntoon ja jaella ylpeänä kuvia someen terveysruoasta ja lihaksista... Vaan en aio. Tervettä on opetella olemaan onnellinen, unelmoida ja tehdä asioita mitkä tekee onnelliseksi. Ehkäpä tärkeää sen sijaan, että trimmaamme itsemme kadehdittavaan kuntoon selfieitä ja belfieitä varten, olisikin opetella hyväksymään itse itsemme. Se on ainoa keino saavuttaa aitoa onnellisuutta elämässä.

Niinpä aamulla lettuja aamupalaksi vedellessäni totesin taas olevani onnellinen viikonpäivästäkin huolimatta. Kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta tässä hetkessään kaikki on hyvin. Vielä tässäkin pisteessä työpäivän jälkeen, kun ajatuksesta on jo vähän vaikea saada kiinni ja yllättäen kaupan avaimilla ei saakaan pyörää lukkoon, on päällimmäisenä mielessä tyytyväisyys - itseen, elämään ja niihin lettuihin, jotka odottaa syömistä jääkaapissa. Ja arvatkaa mitä? Jos ja kun yöllä herään, aion satavarmasti kaivaa ainakin yhden letun vielä jääkaapista ja syödä sen ihan vaan siitä ilosta, että yöllä on kiva syödä.

Oikeastihan elämä on juuri sitä, mitä tapahtuu täysin suunnitelematta siinä välissä, kun sitä eniten yritämme suunnitella.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Kesäaikaa

Monesti taas ollut mielessä uusien tekstien rustaaminen, mutta niin ne vaan äkkiä päivät muuttuu viikoiksi. 

Tämän kesän lomat on lusittu ja töitä on painettu jo melkein kuukausi. Erinäisten sattumusten ja niiden kuuluisien muuttujien vuoksi päädyin lopulta kesätöihin pieneen Saleen, mikä on minulle ollut ihan lottovoitto. Monipuolista tekemistä riittää niin paljon, että narkolepsiasta ei ole ollut mitään haittaa. Rehellisiä jos ollaan, ei esimieheni vieläkään tiedä asiasta. Ajattelin aluksi näyttää kykyni ja pärjäämiseni ja sopivan paikan tullen asiasta sitten mainita, mutta sellaista ei vielä ole tarjoutunut. Pisimmillään olen tehnyt yhdeksän tunnin työvuoroja, eikä mitään ongelmia ole ollut - ei ole tarvinnut edes kahvitauolla ottaa kolmen minuutin pikatorkkuja. En oikeastaan tiedä itsekään, miten se on mahdollista, mutta voin vannoa, että mukavat asiakkaat, monipuolinen tekeminen ja ihanat työkaverit on suuressa roolissa. Yhtenä päivänä aamuvuorossa töissä koko maailma pysähtyi, kun asiakas tokaisi minun näyttävän ihailtavan reippaalta kellonaikaan nähden. Hän tuskin koskaan tulee käsittämään, miten vahvan reaktion sai aikaiseksi niin tunnemaailmassa kuin ajatuksissakin. 

Kesä tulee olemaan työntäyteinen, jotta saan kerättyä edes vähän säästöjä ensi syksyn vaihtoa varten. Hakemuksia on pitänyt täytellä ja lähetellä älyttömän paljon, mutta toivon pikkuhiljaa olevani jo voiton puolella. Slovenian kurssitarjonta ei ehkä ihan napannut -tarjolla olisi ollut esimerkiksi kiinankielen alkeiskurssi-, mutta myönnän ensisijaisesti lähteväni katsomaan maailmaa ja kokemaan, opiskelut saavat kerrankin tulla vähän siinä sivussa. Yksi suurista ja ehdottomasti tärkeimmistä huolenaiheista on, miten käy potkunyrkkeilylle vaihdon ajan. Toivottavasti Ljubljanasta löytyy edes nyrkkeilysali, ettei ihan pääse repsahtamaan. 

Nyt on ollut harvinaisen hyvä jakso narkolepsian kanssa. Tavallaan kauhulla odotan, miten huono jakso tähän perään iskee, mutta sen näkee aikanaan. Toisaalta kesä on aina jotenkin helpompaa aikaa: vaikka edelleen nukun televisio ja valot päällä, uskon valoisien öiden ja auringon helpottavan elämää. Kesällä tuntuu muutenkin olevan helpompi karsia menoja ja keskittyä olennaiseen eli tekemään juuri sitä, mistä itse tykkää. On jotenkin helpompi päästää irti ja pysähtyä edes hetkeksi vaan olemaan ja ajattelemaan. 

Kun saan työrytmistä vielä vähän paremmin kiinni, pyrin kirjoittamaan aktiivisemmin. Mielessä usein pyörii ihan syvällisiäkin aiheita, mutta ne vaativat jo sitten aikaa saavuttaakseen tekstimuodon.