lauantai 15. elokuuta 2015

Mielenhallintaa

"Mieleen pääsee vain se, mitä itse sinne päästät."

Miten selvästi taas huomaakaan, että olen siirtynyt vanhempien luota omaan kotiin. Yöt ovat olleet -ei sieltä pahimmasta päästä, mutta kuitenkin- vähintäänkin sekavia. 


Koirien tuoman turvallisuuden tunteen lisäksi vanhempien luona vietetty kesä myös sattui ajallisesti olemaan minulle rauhallisinta aikaa nukkua, koska yöt ovat valoisia. Tuntuu, että unesta herääminen tapahtuu silloin helpommin, enkä jää hallusinaatioita tuottavaan välivaiheeseen jumiin. Lisäksi herätessäni näen heti ympärilleni ja tajuan olleenikin vielä unessa. 

Pimenevät yöt tarkoittavat minulle myös valot päällä nukuttuja öitä. Pimeässä uni on ehkä vähän syvempää, mutta jostain syystä painajaiset ja hallusinaatiot myös lisääntyvät. Pimeys ruokkii ilmeisesti vilkasta mielikuvitustani. Esimerkiksi viimeyönä heräsin sytyttämään valot olohuoneeseen, koska herätessäni olin varma, että joku on murtautunut parvekkeelleni. Kummallisinta hallusinaatioissa on se, että tiedän ne mahdottomiksi, mutta koen ne täysin totena. Pyörähdin kuitenkin yöllä myös parvekkeella varmistamassa, ettei tosielämän hämähäkkimies ole kiivennyt sinne. 

Pahinta kaikessa on kuitenkin se, että herätessäni yöllä peloissani myös nukahdan peloissani. Mitä enemmän miettii mahdollisia yön kauhuja, sitä varmemmin niitä kokee. Tämä siis ruokkii ympyrää, joka ei pääse sulkeutumaan. Pahimpia mahdollisia virheitä on katsoa niin kovasti rakastamiani rikossarjoja ennen nukkumaanmenoa. Olen kuitenkin pyrkinyt iltaisin tekemään jotain muuta mielekästä, kuten vaikkapa kuuntelemaan musiikkia. Toisinaan annan radion jäädä päälle koko yöksi, koska tuntuu, että kuulohallusinaatiot helpottavat, kun on jotain oikeaa kuunneltavaa. 

Nukkumaanmennessäni olenkin siis nyt yrittänyt miettiä jotain mukavaa toivoen unienkin olevan mukavia. Positiivista kaikessa kuitenkin on se, että yön levottomin vaihe alkaa helpottaa yleensä viimeistään neljän aikaan aamuyöstä. Tähän aikaan vuodesta silloin alkaa myös jo valoistua. Vaikka siis alkuyö olisi kirjaimellisesti painajaista, niin aamuyön saa yleensä nukkua jo melkein normaalisti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti