Yöllä unta kertyi alle kahdeksan tuntia ja se kostautuu heti. Tänään on siis selkeästi väsynyt olo ja se varmasti näkyy ulospäinkin. Pahinta onkin se, etten voi jokaiselle vastaantulijalle selittää miksi näytän siltä miltä väsyneenä näytänkin. Pahan väsymyskohtauksen oireita on oikeasti vaikea edes selittää, mutta yritän silti.
Itselläni olen huomannut, että väsymys lähtee aaltoina selkärangasta ja aiheuttaa pilkkimistä hyvinkin nopeasti aatoilun tahtiin. Silmät alkavat harittaa aiheuttaen juopuneen katseen ja näen kaiken kahtena. Katsetta on oikeasti vaikea yrittää edes tarkentaa mihinkään. Jos satun seisomaan tai kävelemään alkaa tasapaino kadota pikkuhiljaa. Seisoessa tuntuu kun lattia katoaisi alta, koska jalat meinaavat pettää ja on ihan mahdotonta kävellä suoraan. Silmiä räpäyttäessä ne eivät lopulta enää vain aukea. Itsehän en asiaa tajua, koska nukahtaminen tapahtuu niin hetkessä ja unet alkavat välittömästi. Joskus kuitenkin päälle jää automaattinen toiminta. Esimerkiksi kirjaa lukiessani jatkan tasaisesti sivujen kääntelyä vaikka olen täysin unessa.
Kutsun tiettyä horrostilaa epäsosiaaliseksi hetkekseni. Tuntuu, kuin ympärille rakentuisi kupla, joka häivyttää ympäristön tapahtumia ja ääniä. Yhtäkkiä maailmassa olenkin vain minä, joka yritän taistella nukahtamista vastaan, vaikka tiedän sen tapahtuvan silti. Joskus kuitenkin vain jo pikainen unessa käyminenkin jo riittää. Esimerkiksi koulussa huomaan kuitenkin herääväni todella äkäisenä, olen vihainen itselleni että nukahdin, vaikka tiedän, ettei se ole minusta kiinni ollenkaan. Äkäisyyskin katoaa kuitenkin, kun saa hetken rauhassa heräillä ja päästä takaisin kärryille.
En tiedä onko kovin järkevää, mutta paljastettakoot loppuun vielä äärimmäinen selviytymiskeinoni ja miksi sitä käytän. Ajan kuluessa olen itse alkanut mieltää vastaavanlaiset tilanteet tietysti kiusallisina, mutta myös koomisina! Olin koko viimekevään suorittamassa työharjoittelun tapaista jaksoa ison Citymarketin kenkäosastolla. Minun tehtäväni oli sinä päivänä oli siirrellä kenkiä hyllystä toiseen kun tajusin, etä väsymys iskee. Toisinaan pakenin tässä vaiheessa kahdeksi minuutiksi vessaan istumaan silmät kiinni, mutta jostain syystä nyt päätin yrittää taistella vastaan. Havahduin jostain uni- ja valvemaailman rajoilta siihen, kun kävelin silmät kiinni kenkäpino sylissä hyllyä päin. Myönnettäkööt, että minulla ei vielä tänäkään päivänä ole hajuakaan, mitä olin puuhalillut tätä edeltävät minuutit. Ihmettelen todella, ettei koskaan kukaan asiakas kommentoinut oireitani ja kaikista työkokemuksistani huolimatta tämä oli niitä harvoja paikkoja, joissa muut työntekijätkään eivät moittineet asiasta. Huomenna taidankin avata omia kokemuksia työelämästä ja saamastani kohtelusta narkoleptisena työntekijänä!Heräsin äsken kesken tekstin kirjoittamisen kone sylissä. Niin odotettavan, mutta aina niin yllättävän totaalisen tipahtamisen ansiosta koen itsessäni olevan virtaa niinkin paljon, että jaksan tänään vielä salille asti.....pienten unien jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti